Arja halusi palautua paremmin ja muutti liikuntatottumuksiaan – näin hän treenaa nyt

Aluksi uusi treeniohjelma tuntui kevyeltä, mutta nyt Arja on huomannut positiivisia vaikutuksia.

 

Hausjärvellä asuva Arja Anttila on ollut kevään aikana* mukana Iltalehden ja Hetki-tuotteiden testiryhmässä, jossa hän on saanut perheensä kanssa testata kuukauden ajan esimerkiksi Hetki-tuoteperheen salaatti- ja mikroaterioita, välipaloja, ruoanlaittotuotteita ja salaattisekoituksia.

 

Arjan haasteena oli tasapainon löytäminen urheilun ja levon välille. Hän on aina liikkunut paljon, ja juoksulenkistä oli tullut pääntyhjennysrutiini haastavien työpäivien jälkeen. Lisäksi harrastuksiin ovat viime aikoina kuuluneet kuntosali, tanssi ja kesäisin pesäpallo.

 

Arja tietää itsekin, että rankka treeni ja hektinen elämäntilanne eivät välttämättä aina ole paras mahdollinen yhdistelmä, ja hänellä on aiempaa kokemusta jopa ylikunnosta. Toisaalta urheilu tuo tärkeää vastapainoa työlle.

 

– Tuntuu, että esimerkiksi kävely ei nollaa stressiä ja kuormitusta samalla tavalla kuin rankka treeni. Mutta välillä taas tuntuu siltä, että tulee liikuttua vähän liikaakin ja se omalta osaltaan lisää stressiä. Siihen olisi kiva löytää tasapaino, Arja kuvasi aiempaa tilannetta.

 

Vapaa-ajalla Arja pyörittää arkea kotona, jossa hänen kanssaan asuvat 14- ja 20-vuotiaat tyttäret ja heistä vanhemman poikaystävä. Arjan vanhin poika opiskelee Jyväskylässä, ja käy kotona viikonloppuisin.

 

Palautuminen tuo tuloksia

 

Uuden treeniohjelman suunnittelussa otettiin huomioon Arjan tavoitteet, eli palautumisen tehostaminen, levon lisääminen ja toisaalta vauhtikestävyyden paraneminen. Mukana projektissa oleva personal trainer ja ravintovalmentaja Marianne Särkiniemi suunnitteli Arjalle uuden, monipuolisen liikuntaohjelman.

 

– Olen pitkään juossut samalla tavalla, eli pitkiä lenkkejä suhteellisen hitaalla vauhdilla. Nyt teen intervallitreenejä, joissa juostavien osuuksien kestoa kasvatetaan 1-2 viikon välein.

 

Nyt Arjan treeniviikko on tämän tyyppinen:

 

Maanantai: Vapaa

Tiistai: Noin tunnin kävelylenkki

Keskiviikko: Kyykkypainotteinen salitreeni

Torstai: Vapaa

Perjantai: Intervallijuoksutreeni

Lauantai: Salitreeni

Sunnuntai: Tanssiharjoitukset

 

Liikunta on Arjalle tärkeä tapa nollata pää kiireisessä arjessa.

 

 

Arja myöntää, että aluksi hänestä tuntui, että hän ei tekisi juuri mitään. Esimerkiksi kävelylenkki ei pitkiin juoksulenkkeihin tottuneena tuntunut kunnon liikunnalta.

 

– Treenit ovat kevyempiä ja vapaapäiviä on enemmän kuin ennen, hän kuvailee.

 

Haluttuja tuloksia on kuitenkin tullut, sillä Arja on huomannut positiivisen muutoksen palautumisessa ja jaksamisessaan. Se on näkynyt myös selkeänä kehityksenä liikunnan saralla.

 

– Vauhtikestävyydessä kehityksen huomaa helposti, Huomaan myös, että jalkoihin on tullut lisää voimaa, vaikka aluksi kyykkypainotteiset treenit tuntuivat vierailta.

 

Tuunattu salaatti

 

Marianne Särkiniemi on auttanut testaajia löytämään Hetki-tuotteita apuna käyttäen myös arkeensa ja liikuntatottumuksiinsa sopivan ruokailurytmin.

 

Etenkin salipäivinä Arja on huomannut, että pelkkä kevyempi salaatti ei välttämättä riitä koko ateriaksi, ja hän onkin kokeillut tuunata salaattiaterioita lisäproteiinilla. Esimerkiksi Hetki-mozzarellasalaatista saa todella ruokaisan, kun lisää sen kylkeen kanafileetä.

 

Hetki-lounassalaattien valikoima on suuri, ja kana-, kala-, liha- juusto- ja kasvisvaihtoehtojen joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Hyvä esimerkki täydellisestä lounassalaatista on BBQ-kanasalaatti, joka sisältää myös raikasta ananasta.

 

Tofu-papumix-salaatti ja kreikkalainen salaatti sisältävät reilut 200 grammaa kasviksia, eli lähestulkoon puolet päivän suositellusta kasvismäärästä. Kovempaan nälkään tai treenin jälkeen kannattaa kokeilla pastaa, nuudelia tai couscousta sisältäviä, hiilihydraattipitoisempia salaatteja.

 

Syö hyvä olo -merkin yhteydestä salaattipakkauksista löytyvät merkinnät, kuten runsasproteiininen, proteiinin lähde ja pehmeän rasvan lähde auttavat nekin salaatin valinnassa. Lähes kaikki Hetki-lounassalaatit ovat joko proteiinin lähteitä tai runsasproteiinisia.

 

Valmiiden aterioiden ja välipalojen lisäksi Arjan perheessä on tykätty valmiiksi pestyistä salaattimix-pusseista. Ne sopivat hyvin esimerkiksi kotona tehtävien salaattien pohjiksi, sillä suurimmassa osassa niistä on mukana salaatinkastike.

 

– Olemme syöneet niitä myös leivän päällä. Niissä on sellaisia salaattilajeja, joita ei yleensä tule ostettua, joten se on kivaa vaihtelua, Arja kertoo.

 

* Testiryhmä toteutettiin keväällä 2020.

Lue myös nämä tai katso kaikki uutiset