Timo Laakkonen hyppäsi tänä keväänä rohkeasti mukaan Iltalehden testiryhmään ja haastoi samalla itsensä syömään entistä terveellisemmin. Nyt Hetki-tuotteet inspiroivat helppoudellaan ja tuoreudellaan Timoa ja hänen koko perhettään.

 

Suuren perheen isä ja yrittäjä kertoo ryhtyneensä miettimään erityisesti päivittäistä ruokailun rytmitystä.

 

– Aamuni alkavat jo paljon paremmin. Aikaisemmin saatoin juoda ainoastaan kolme kuppia espressoa, mutta tässä asiassa olen kyllä päässyt loistavasti eteen päin.

 

Timon mukaan Hetki-tuotteet ovat tulleet vahvasti mukaan myös koko perheen aamun aloitukseen.

 

Timo Laakkonen nauttii uudesta helpommasta arjesta Hetki-tuotteiden kanssa.

– Tuotteissa on paljon hyviä vaihtoehtoja aamupalan lisäksi myös välipaloiksi ja esimerkiksi nopeisiin lounaisiin. Tämä on ollut valtava helpotus, sillä aikaisemmin ihan inhosin lounasaikaa. Nyt homma toimii hienosti, sillä tuotteista löytyy erittäin hyviä vaihtoehtoja nopeaksikin syötäväksi.

 

Viisi minuuttia ja koko ateria on valmis

 

Timo huomauttaa, että etätyöskentelijän näkökulmasta Hetki-tuotteet ovat erinomaisen hyviä yhdelle hengelle nautittavaksi, mutta myös koko perheelle sopivia tuotteita on valtava määrä. Perheen illallisen valmistaminen Hetki-tuotteiden avulla onnistuu nykyään loistavasti.

 

– Täältä löytyy niin lisukkeita, kuin ihan kokonaisia illallisia. Meidän viiden hengen perheelle valmistamme usein esimerkiksi kaksi 700 gramman Hetki-wokkia, se on meille juuri sopiva määrä. On uskomatonta, että meillä on tällä tavalla viidessä minuutissa illallinen valmiina. Se on aika nopeasti valmistuva ison perheen ateria, Timo kiittelee ja jatkaa.

 

Helpoista Hetki-tuotteista tuli nopeasti koko perheen pelastus. Uusia suosikkituotteita löytyi hetkessä useampia.

– Viidessä minuutissa ei kyllä kukaan ehdi itse pilkkoa porkkanoita ja muita kasviksia tai tekemään edes yksinkertaista pastaa.

 

Timo lisää myös vaimonsa pohtineen sitä, miten koko perheen elämä on helpottunut testijakson aikana.

 

– Teemme molemmat kotona ruokaa ja nyt ruoan laittamiseen ei mene välttämättä kuin ihan muutama minuutti. Se on aivan uskomaton ja elämää mullistava juttu. Jotkut puhuvat, että isojen perheiden ongelma on illallinen. Ei kyllä ole meillä enää.

 

Tutustu Timon perheen suosikkiwokkeihin.

 

Aina tuoretta ja hyvää

 

Timon mukaan Hetki-tuotteet ovat olleet erityisen hyvänä apuna varsinkin nyt korona-aikana. Ne sopivat hänen mukaansa hienosti myös mökille mukaan otettavaksi.

 

– Sisällöt on aina tuoreita, erittäin hyviä ja sellaisia, joista tykkää sekä lapset, että aikuiset. Minulla on myös ollut selvästi enemmän virtaa ja olen edelleen urheillut ja liikkunut aktiivisesti. Kävin myös jo verikokeissa ja uskon, että tämä muutos tulee näkymään myös tuloksissa. Niistä kuullaan sitten ensi kerralla, Timo lupaa.

 

Testiryhmän asiantuntija ja laillistettu ravitsemusterapeutti Karim Khanji kuuntelee Timon kuulumisia hymy huulillaan.

 

– Mahtavaa kuulla miten sinulla on mennyt. Syömisten osaltahan arkesi on muuttunut todella paljon. On hienoa, että olet käynyt myös verikokeissa ja on mielenkiintoista kuulla myöhemmin syömisen vaikutuksesta veriarvoihisi. Uskon, että suurimmat hyppäykset verensokereissasi ovat tasoittuneet. Toivotaan, että tilanne näkyy myös pitkäaikaisessa verensokerissa, Karim sanoo. Timohan sai muutama vuosi takaperin diabetesdiagnoosin.

 

– Toivon kyllä, että saisin verensokerin tiputettua 52-54 välille. Edellisessä mittauksessa tammikuussa arvo oli 62, Timo muistelee.

 

– Jos sinne päästään, on se terveytesi kannalta erittäin hyvä asia, Karim kannustaa.

 

Ravitsemusterapeutti Karim Khanji muistuttaa, että ruokarytmi luo pohjan kaikelle. On haastavaa saada tarpeeksi kasviksia, eli 500 grammaa päivässä täyteen, jos ei syö säännöllisiä aterioita.
Ravitsemusterapeutti Karim Khanji muistuttaa, että ruokarytmi luo pohjan kaikelle. On haastavaa saada tarpeeksi kasviksia, eli 500 grammaa päivässä täyteen, jos ei syö säännöllisiä aterioita.

Ruokarytmi on pohja kaikelle

 

Timo pohtii seuraavaksi testijakson haasteita ja toiveita loppuprojektin suhteen ja hän kysyy Karimilta, mitä pitäisi vielä muuttaa.

 

Karim muistuttaa, että Timo on tehnyt tähän mennessä jo suuria muutoksia elämässään. Ruokavalintojen lisäksi Timon liikkuminen on pysynyt aktiivisena.

 

– Aikaisemmin ensimmäinen kunnon ateriasi saattoi olla vasta päivällinen. Sen lisäksi söit iltapalaksi teetä ja leipää. Nyt olet saanut ruokarytmistä aikaisempaan verrattuna todella hyvin kiinni. Sinulla on lähes armeijan tarkkaa menoa vastaava rytmi. Jo tämä on aivan mahtava juttu, Karim kiittelee ja alleviivaa.

 

Säännöllinen ruokarytmi on ensiarvoisen tärkeä juttu ihan kaikenikäisille.

– Ruokarytmi luo pohjan aivan kaikelle. Jos syömme vain kerran päivässä, on hyvin haastavaa saada tarpeeksi kasviksia, eli se 500 grammaa päivässä täyteen siinä yhden aterian aikana.

 

Tutustu herkullisiin Hetki-resepteihin.

 

Väriä joka aterialle

 

Kokonaisuudesta Karim antaa Timolle erinomaiset pisteet. Ainoa asia, jota asiantuntija kehottaa Timoa pitämään jatkossa nyrkkisääntönä on se, että ihan jokaisella aterialla tulisi olla mukana jotakin värikästä.

 

– Jos syöt voileipätyyppisen ruoan, niin sen lisäksi voisit ottaa hedelmän. Vaihtoehtoisesti voit lisätä leivän päälle reilun kerroksen kasviksia.

 

Karimin mukaan tavoitteeseen pääseminen vaatii Timolta tulevina viikkoina vakaan tietoisen päätöksen.

 

– Muistuta itseäsi lisäämään väriä joka aterialle.

 

Verensokereiden heilahteluja voi hienosäätää sillä missä järjestyksessä syö

 

Karim kertoo Timolle myös siitä, miten verensokerin heilahteluja pystyy itse hieman hienosäätämään.

 

– Sillä, missä järjestyksessä ihminen syö eri ruoka-aineita, näyttäisi olevan merkitystä verensokereiden kannalta.

 

Asiantuntijan mukaan verensokereiden kannalta on merkitystä, missä järjestyksessä syömme aterian eri osat.
Asiantuntijan mukaan verensokereiden kannalta on merkitystä, missä järjestyksessä syömme aterian eri osat.

Ravitsemusterapeutti nostaa esimerkiksemme perunamuusin, hirvikäristyksen ja salaatin.

 

– Jos aloitamme ruokailun perunamuusilla sekä hirvikäristyksellä ja jätämme salaatin viimeiseksi, voi verensokerin nousu olla pikkuisen suurempaa, kuin siinä tapauksessa, että salaatin ja ruokajuomana maidon tai piimän nauttisi ensin. Sillä että vasta kasvisten ja ruokajuoman jälkeen siirtyisi hiilihydraattipitoisempaan, sokeria nostavaan osuuteen, eli perunamuusiin, voisi olla jonkin verran merkitystä, sanoo Karim.

 

– Ai, tämä olikin ihan uutta tietoa. Eli ensin voisi rakentaa tietynlaisen salaattipedin vatsaan, ja sitten vasta syödä hiilihydraattipitoisemmat ruoka-aineet perään, ettei sokerit imeytyisi niin nopeasti elimistöön, Timo varmista ja painaa mieleen, että vähintäänkin pieni alkusalaatti olisi aina paikallaan.

 

– Arkenahan pystyn tekemään helposti ja nopeasti ainakin pienen kuppisalaatin ruoan alkuun Hetki-tuotteista. Ja tokihan voi syödä ensin ne kasvikset siitä lautaselta ja sitten siirtyä pääruokaan. Tätä pitää kyllä testata, Timo päättää.

 

Tutustu laajaan Hetki-salaattivalikoimaan.

 

Rohkeasti etsimään uusia tuotteita kaupan hyllyiltä

 

– Itsenikin mielestä minulla on mennyt hienosti, Timo huomaa ja muistuttaa, että heidän perheessään syötiin jo aikaisemminkin Hetki-tuotteita.

 

– Näiden nopealla käyttötavalla voi myös vähentää lasten kitinää helposti niissä perheissä, joissa on pieniä lapsia. Tunnustan, että minusta ainakin tuli jo näiden tuotteiden suuri fani. Olen kehunut näitä kaikille ja niin mummi, vaari, anoppi kuin appiukkokin ovat pitäneet näitä ihan loistavina.

 

Timon perhe on tutustunut monenlaisiin Hetki-tuotteisiin vaihtelevasti ja tuotteista on tullut jo kiinteä osa perheen helpompaa arkea.
Timon perhe on tutustunut monenlaisiin Hetki-tuotteisiin vaihtelevasti ja tuotteista on tullut jo kiinteä osa perheen helpompaa arkea.

– Meidät toki yllätti se, että sopivia vaihtoehtoja on niin paljon sekä isoissa että pienissä kaupoissa. Nämä ovat ihan kaikkien ulottuvissa ja suosittelen sekä sinkkuja että kaiken kokoisia perheitä kokeilemaan.

 

Karim nyökkää ja kannustaa hänkin kurkistelemaan välillä niille kaupan hyllyille, joihin ei normaalisti tutustuisi.

 

– Se voi herättää ajatuksia ja näin voi löytyä paljon herkullisia ja terveellisiä, uusia juttuja ruokavalioon.

 

Tutustu helppoihin Hetki-tuotteisiin lisää!